Sirkun selviytymistarina

Vanhempani olivat alkoholisteja, ja lapsuus olikin levoton. Saatoimme veljeni tai kavereiden kanssa kiertää eri baareja etsien vanhempia, jotta saisimme ruokaan rahaa. Ruoka saattoikin sitten olla lihapiirakka grilliltä, sipsejä ja kolaa tai karkkeja. Puhtaita vaatteita ei aina löytynyt, ja yleensä vaatteet olivat naapurinpojan käytettyjä. Koulu ei mennyt kovin hyvin, vaan pääsin ala-asteella juuri ja juuri aina keväällä esimerkiksi matematiikasta läpi arvosanalla 5 tai 6. Iltaisin ei kukaan ollut patistamassa lukemaan läksyjä, vaan välillä putken jäädessä päälle saattoi yöunet jäädä vähäisiksi vanhempien ja heidän kavereidensa juhlimisen vuoksi. Väkivallaltakaan ei vältytty, mutta onneksi se ei kohdistunut meihin lapsiin. Äiti verilammikossa ei kuitenkaan ole mitenkään lapselle sopiva näky.


Sosiaalitoimi oli kyllä tietoinen vanhempiemme alkoholiongelmasta, mutta kovin hyviin tuloksiin ei sen kautta päästy. Muutamaan kertaan vanhempamme yrittivätkin raitistua, tuloksetta. Muutamia kertoja menimme veljeni kanssa sosiaalityöntekijän kotiin yöksi, kun meno kotona äityi villimmäksi. Näistä huolimatta mitään ei tapahtunut. Viimein menin itse koulumme terveydenhoitajan luokse ja kerroin, että kotona ei ole hyvä olla. Vasta sitten alkoi tapahtumaan.

Koulumme opettaja kuuli tilanteestamme, ja suostui ottamaan meitä aina välillä luokseen, silloin kun kotona oli levottominta. Vanhemmat ilahtuivat aluksi tästä, olihan lapsille löytynyt hoitopaikka aina kun halusi juhlia. ”Hoitojaksot” alkoivat olla useammin ja pidempinä. Lopulta päätettiin tehdä huostaanotto.

Tuo päätös muutti elämäni. Elämä rauhoittui, koululäksyt tulivat tehdyksi, oli ruokaa ja vaatteita. Vanhemmat eivät sitten enää olleetkaan tosin iloisia, vaan syyttivät lasten varastamisesta ja heidän huijaamisestaan. Aluksi vanhassa kodissa tuli käytyä useammin, mutta sitten uusi elämä alkoi viedä eikä vanhempia tullut enää kovin usein nähtyä. Kouluarvosanat paranivat, ja jopa matematiikasta saatoin yläasteella saada arvosanaksi 8.

Kävin lukionkin kohtuullisin arvosanoin. Kun olin 17, vanhempani kuolivat. Biologinen isäni oli irtisanottu töistään alkoholinkäytön vuoksi ja hän oli masentunut siitä. Erään ryyppyillan päätteeksi hän sitten päätti äitini ja oman elämänsä. Alkoholiriippuvuus vei voiton. Se oli surullista, mutta elämäni oli jo siinä vaiheessa hyvin erillään heistä. Minulla oli uusi äiti ja uusi elämä. He olivat tehneet omat valintansa.

Ilman tuota huostaanottoa olisin tuskin saanut käytyä lukiota ja ammattikorkeakoulua. En varmastikaan olisi tässä. Sen vuoksi toivonkin, että kaikki jollain tavalla ongelmalliset perheet saataisiin avun piiriin, että heitä voitaisiin tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsen suojeleminen on kuitenkin tärkeintä, ja joskus huostaanotto on todellakin paras vaihtoehto. Toivon, ettei yksikään lapsi putoa järjestelmästä niin, ettei hän pääse sen vuoksi toteuttamaan itseään, kehittämään itsestään parasta mitä hänestä voi tulla.