Lahden tekninen lautakunta päätti esittää Kisapuiston jalkapallokentälle uutta valaistusta tiistain kokouksessaan. Investoinnin hinnaksi on muodostumassa 600 000 euroa.

Pidän teknisen lautakunnan päätöstä valojen rakentamisesta kaupunginvaltuuston talousarviopäätöksen vastaisena. Päätöksessä todetaan valojen toteuttamisen ehdoksi valtiolta saatava tuki. Opetusministeriö ei 250.000 euron tukea hankkeelle myöntänyt, joten lautakunnan ei olisi pitänyt investointipäätöstä tehdä.

Valtuuston päätöksessä edellytetään myös, että valopylväitä tulee pystyä hyödyntämään muuhunkin kuin vain jalkapallokentän valaisemiseen. Nyt näin ei tule olemaan telan päätöksen mukaan.

Etelä-Suomen Sanomat otsikoi 14.5. yhden juttunsa näin: Leikkuri uhkaa leikkitupaa. Kyse on päiväkodista. Sivistyslautakunnan on löydettävä säästöjä lisää kaikkiaan 390.000 euroa. Säästöt tulevat kohdistumaan perhepäivähoitoon, leikkituvan lakkautukseen ja yksityisen hoidon tuen korotukseen.

 

Kaupungilla on meneillään yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Säästökohteita etsitään nyt kaikkialta. Irtisanomisten uhka on olemassa, mikäli säästöjä ei muutoin saavuteta. Lautakunnan päätös investoida Kisapuiston valaistukseen tässä tilanteessa poikkeaa valtuuston hakemasta säästölinjasta. Asioita tulee mielestäni laittaa tärkeysjärjestykseen.


Myönnän, että Kisapuisto kaipaa parempaa valaistusta, mutta sinne ei tarvitse mielestäni niin massiivista ja kallista valaistusta rakentaa. Veikkausliigan vaatimusten mukaiset valot löytyvät Lahden urheilukeskuksen kentältä ja ne riittävät nykyisissä olosuhteissa. Yt-prosessin ollessa käynnissä on tarkoin harkittava kaikkien kaupungin investointien aikataulua. Erityisesti tässä taloudellisessa tilanteessa kaupungin on tarkasti mietittävä onko tarkoituksenmukaista, että verorahoilla tuetaan yksityisten osakeyhtiöiden toimintaedellytysten parantamista.


Asia tulee kaupunginhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn. Toivon tällöin valtuustolta linjakasta päätöksentekoa. Myös lautakuntien tulee keskittyä talouden tasapainotukseen. Muu kuin peruspalveluihin investointi on outo signaali kesken yt-prosessin.