Nobelin rauhanpalkinnon saivat tänä vuonna todelliset rauhansankarit: pakistanilainen Malala Yousafzai ja intialainen ihmisoikeusaktivisti Kailash Satyarthi. Malala on 16-vuotiaana harvinaisuus Nobel-voittajien joukossa, sillä palkinnonsaajien keski-ikä on yli 60 vuotta. Lisäksi kaikista rauhan Nobeleilla palkituista vain 16 on ollut naisia.

Palkinto myönnettiin kaksikolle heidän taistelustaan lasten oikeuksien ja erityisesti lasten koulutuksen puolesta. Malala itse kertoi, että hän edustaa kaikkia 66:ta miljoonaa tyttöä, joilta on koulutus kielletty. Satyarthi jätti insinöörin työnsä auttaakseen lapsiorjia vapautumaan pakkotyöstä ja kouluttautumaan.

 

Kun näin uutisen, sai se sydämeni pakahtumaan sekä ilosta että surusta. Surullista on se, että maailmassa on edelleen niin suuri määrä lapsia, jotka kärsivät ja joilla eivät edes perusasiat ole kunnossa. Näitä perusasioita me suomalaiset usein pidämme itsestäänselvyyksinä - ruoka, puhdas vesi, lämpimät vaatteet, koti, päiväkoti, koulu.

 

Valtavaa iloa tunsin kuitenkin siitä, että maailmassa on edelleen hyviä ihmisiä, jotka jaksavat välittää. Juuri tällaisia ihmisiä tarvitsemme. Ihmisiä, jotka tekevät pyyteetöntä työtä lasten hyvinvoinnin eteen, puolustavat heidän oikeuksiaan, jaksavat puhua asiasta, toimia.

 

Suomessa asiat ovat maailmanlaajuisesti nähden hyvin, mutta ongelmia on myös suomalaisilla lapsilla. Lastensuojelu kaipaakin vahvaa panostusta edelleen, ja erityisesti ennaltaehkäiseviin palveluihin on satsattava, samoin viranomaisten väliseen laajaan yhteistyöhön. Liian moni suomalainenkin lapsi jää vaille riittävää huolenpitoa ja putoaa byrokratian rattaista. Turvallinen lapsuus ja nuoruus on taattava jokaiselle.