A-Studiossa Jyri Häkämies ja Ann Selin keskustelivat 14.1.2015 niin sanotuista nollatyösopimuksista. Kyseessä ovat sopimukset, joissa työntekijän ja työnantajan välillä tehdään sopimus, missä työntekijälle ei luvata varsinaisesti yhtään työtuntia, vaan tämä tekee töitä työnantajan tarpeen mukaan, ja työsopimus sitoo työntekijän vain tälle yhdelle työnantajalle.

Olen Lahdessa Harjulan kotihoidon vastaavana terveydenhoitajana palkannut runsaasti niin sanottuja tuntityöntekijöitä. He ovat toiminnan kannalta täysin välttämättömiä sijaisia ja paikkaajia sellaisissa tilanteissa, joissa vakituiset työntekijät sairastuvat tai tulee äkillisiä asiakastarpeita, mm. henkilö kotiutuu sairaalasta ja tarvitseekin runsaasti lisää apuja, tai ihminen tarvitsee yllättäen monen tunnin sairaalareissulle saattajan, eikä tätä ole pystytty etukäteen suunnittelemaan.

 

Tuntityöntekijöille ei pystytä lupaamaan mitään minimituntimäärää, sillä heitä tarvitaan todella vain silloin, kun muiden resurssit eivät riitä. Itse olen toiminnassa pitänyt kuitenkin itsestään selvänä, että tällaisen toiminnan tulee olla vapaaehtoista. Tuntityöntekijä saa kieltäytyä hyvin nopeasti tulevista lyhyistä keikoista, häntä ei rankaista siitä. Tuntityötäkin tekevällä tulee olla oikeus omaan elämään.

 

Hoitotyö on alana sellainen, ettei aina jokaista tilannetta pysty ennakoimaan, sen vuoksi ns. nollatyösopimukselliset työntekijät ovat välttämättömiä. Tällainen työ voi myös sopia hyvin monen elämäntilanteeseen, esimerkiksi opiskelijoille, vanhempainvapaata viettäville, osatyökykyisille ja lisätyötä kaipaaville. Korostan kuitenkin, että tällaisen on oltava vapaaehtoista. Se ei saa sitoa niin, ettei ihminen pysty suunnittelemaan elämäänsä, eikä ottamaan työtä vastaan toisesta paikasta.

 

Työn vastaanottamisen olisi aina oltava myös kannattavaa. Nykyinen järjestelmä on sellainen, ettei näin aina ole, varsinkaan lyhyiden tuntitöiden ja sijaisuuksien osalta. Esimerkiksi soviteltua päivärahaa ei välttämättä saa kuin tietynlaisilla minimituntimäärän sopimuksilla. Lakeja ja sääntöjä onkin syytä muuttaa niin, että se huomioi erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia tarpeita.